lauantai 21. tammikuuta 2017

Kevätlapaset

Muutama päivä sitten ulkona paistoi aurinko ja vesi tippui räystäistä, ilmassa oli kevättä! Nytkin paistaa aurinko ja on yksi aste pakkasta. Sain kevätauringosta idean virkata itselleni lapaset autoiluun ja kevätulkoiluun. Lapasissa ei ole lainkaan villaa. En nyt edes muista langan merkkiä mistä lapaset virkkasin. Vyötteet ovat kadonneet. 


Joustinneule on virkattu kaksinkertaisella vauvalangalla, jonka merkkiä en myöskään muista. Kaivelen vaan lankavarastojani ja yritän käyttää tänä vuonna mahdollisimman tehokkaasti jämälangat pois. Lapaset on virkattu kokonaisuudessaan tuplalangalla, kutosen koukulla.


Ohjetta lapasiin ei ole, vaan virkkasin omasta päästäni. Hieman kurkkasin aiemmin kirjoittamaan ohjetta (klik), mutta nämä lapaset tein pylväillä, kiinteillä silmukoilla olisi tullut tiiviimmät. Tosin en edes hakenut tiiviyttä näihin kevätlapasiin.


Taidan lähteä nauttimaan vielä auringonpaisteesta ja illalla paneutua tammikuun haasteeseen. On meinaan vielä vaiheessa....aloitin kyllä jo eilen illalla :D Olen mukana vuoden ajan haasteessa, josta voi lukea täältä.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Arjen prinsessa


Virkkasin pikku prinsessoille kruunuja. Kruunu päässä voi vaikka siivota, sanoi pieni kummityttöni. Arjen prinsessa :) Ehkä virkkaan itsellenikin ja kokeilen miltä tuntuu siivota prinsessana ;)

Kruunut on virkattu puuvillalangasta ja kovetettu sokeri-vesiseoksella.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Kerran vielä virkattua ja huovutettua...

....ja varmaan vielä useammankin kerran tämän vuoden aikana....tuli vaan aika monet joulun korvalla tehtyä...


Tämän päivän synttärisankarille tein virkatut ja huovutetut tossut. Huomenna tavoittavat saajansa. Toivotaan, että appiukko tykkää!


Jälleen lankana Novitan Joki, joka huopuu kyllä hyvin. Virkkasin koukulla numero 9. Harjasin koiran karkealla harjalla tossut muotoilun ja ja kuivatuksen jälkeen. 

Täältä ja täältä sekä täältä löytyy aiemmin tekemiäni.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Virkattu tähtipeitto

Tästä Tapanina aloitetusta torkkupeitosta löytyy väri-ilottelua. Virkkasin peittoa neljänä päivänä, lomalla oli aikaa virkata päivässä useampikin tunti kerrallaan. 
Aloitin tekemään punasäyvyistä, mutta ehdottomasti minun silmääni kaipasi jotain raikasta joukkoon, sopivasti löysin kaappien kätköistä kirkkaankeltaista, en edes muista mitä lankaa se on. Olen saanut sen edesmenneen mummoni peruina. Lanka on samaa vahvuutta ja hyvin samantyylistä kuin peiton muut langat.  Kaikki muut peitossa käyttämäni langat ovat Novitan Seitsemän Veljestä lankaa. Virkkasin koukulla numero 4. Lankaa meni noin 10-12  kerää, en tullut laskeneeksi niin tarkkaan. Peiton halkaisija on n. 155 cm. 



Aloitin virkkaaman torkkupeiton Paapon virkatun tähtimaton ohjeella. Tekniikan oppi nopeasti, eikä ohjetta tarvinnut kuin ihan alussa ja toki kerroksia tuli paljon enemmän mitä ohjeessa.

Paapon tähtimaton ohjeeseen pääsee täältä.



Peiton reunan virkkasin joka toisen kiinteällä ja joka toisen ketjusilmukalla, tulee hieman pitsinen vaikutelma, eikä reuna kiristä, lisäksi virkkasin reunan aika löysästi. 




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016 virkattuna....




Peittoja virkkasin yhteensä kahdeksan, joista yksi oli vauvanpeitto. Huomaa, että tykkään isoäidinneliöistä.


Yksi virkattu villatakki, yhdestä isosta isoäidinneliöstä ja päädyissä, useampi pienempi isoäidinneliö.


 Pikkutytöille kaksi merenneitopeittoa, ollut todella ahkerassa käytössä. 


Yhdet kämmekkäät ja kolmet lapaset.



Kuudet virkatut ja huovutetut tossut sekä neljät pitsitossut. Lisäksi yhdet joogasukat.


Virkattuja kasseja syntyi vuoden aikana viisi.


Kaksi virkattua palloa, yhden pienen lampunvarjostimen virkkasin, kaksi tyynyä, yhden verhon ja yhden keinutuolinpeiton.

Tästä puuttuukin näköjään äidilleni ja ystävälleni virkatut viirinauhat, tainneet jäädä kokonaan postaamatta.


Jouluna virkkkasin vielä kranssin ja maton. Edelleen tuo matto ei näytä kuvassa miltään, mutta lattiassa sitäkin kivemman näköinen.



Kaksi mobilea, ollut kyllä mieleiset!


Kaksi kruunua ja yksi huivi sekä kaksi pipoa.

....ja sitten on ne keskeneräiset työt, jotka lupaan tehdä vuoden 2017 aikana loppuun. Tulihan se uudenvuodenlupauskin!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!