sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuosi 2017 virkattuna



Muutama päivä sitten valmistui kaksinkertaisella puuvillalangalla, kutosen koukulla virkattu torkkupeitto, jolla kokoa n 180 cm*180 cm ennen pingotusta.

Peittoja tuli virkattua yhteensä vuoden 2017 aikana neljä kappaletta. 

Blogini suosikki on ollut tähtipeitto, sen postaukseen pääse tästä.


Vuoden 2017 virkatut peitot, viides on hyvää vauhtia koukulla menossa, ihan ei taida valmistua tämän vuoden puolella, eilen illalla aloitettu :)

Virkattuja ja huovutettuja tossuja tuli tehtyä vuoden aikana yhteensä kahdettoista, osa varrella ja osa ilman, molemmat  kivoja :) 


Kuvassa vain osa vuoden 2017 aikana virkatuista ja huovutetuista tossuista.


Yksi villatakki, kahdet tossut, kolmiohuivi ja kahdet lapaset, joista toiset virkkauksen jälkeen huovutettu.



Rahin päällisiä tuli virkattua yhteensä kolme ja punaisen rahin lopusta miniontelokuteesta syntyi vielä kaitaliinakin.

Alkuvuodesta tuli virkattua kolme kruunua ja lopuksi vielä tärkkäsin ne.


Yksi tipu, yksi matto, tiskirätti, kori, tyyny, viirinauha ja servetin pidikkeet löytyvät  myös vuoden 2017 virkkaustililtä.


Virkattuja lampunvarjostimia syntyi kaksi kappaletta vuoden 2017 aikana.


Keinutuolin peiton tein pyynnöstä.

Tavallista vähemmän tuli tänä vuonna virkattua, mutta onneksi tämä ei ole suorittamista, vaan rakas harrastus.

Hyväää uutta vuotta 2018!


tiistai 26. joulukuuta 2017

Pohdintoja tulevaisuuteen

Kahdet jouluksi tehdyt tossut pääsin kuvaamaan tänään, nämäkin tossut siis virkattu ja huovutettu Novitan Joki-langasta. Ohje on oma, virkkasin tuplalangalla kympin koukulla. Varrellisiin tossuihin tein varret Novitan Woolista tuplalangalla.


Syksyn aikana olen autoineni niellyt paljon kilometrejä ja autossa on ollut aikaa ajatella. Minähän virkkaamisen lisäksi teen myös muita käsitöitä, leivon todella paljon, minulla on orastava puutarhaharrastus, askartelen, teen kukka-asetelmia, valokuvaan paljon ja tuunaan milloin mitäkin. Olen ajatellut jos tämän blogin antaisi nukahtaa ja aloittaisin uuden blogin joka ei olisi vain virkkaukseen sidottu, vaan elämääni, se olisi myös monipuolisempi blogi. Mitään en ole vielä varmaksi päättänyt, mutta tälläsiä mietteitä tässä nyt on. Toki tähänkin voisin jatkaa, laajentaen aihepiiriä, mutta blogin nimi on jo niin virkkausorientoitunut.


maanantai 25. joulukuuta 2017

Hiljaiselon katkaisu


Huhhhuh mikä syksy on ollut, jäi koko blogin kirjoittaminen ja samaten virkkaaminen ollut enemmänkin kuin vähällä. Vuosi väriterapiaa haastekin jäi kesken ja se harmittaa eniten! Mutta minkäs teet kun on muutakin elämää kuin käsityöt.

Reilut kaksi viikkoa ennen joulua otin virkkausspurtin ja sain virkattua tossuja, jotka lopuksi konehuovutin, yhteensä peräti yhteensä kymmenet tossut tuli tehtyä. Osaan virkkasin varret ja osaan en. Meidän lähipiirissämme näistä tohveleista on tullut joulun suosikkilahjat ja näitä toivottiin ja onneksi kiireet helpotti ja oli aikaa tehdä, toki nämä on todella nopeat tehdäkin.







Tässä joistakin tossuista kuvat, yritän saada myöhemmin muistakin otettua kuvat kun tossun saajia tapaan, kerkesin ne paketoimaan ennen kuvaamista. Sinne meni :D Kaikki näissä kuvissa olevat tossut on virkattu ja huovutettu Novitan Joki-langasta, varret on virkattu Novitan Woolista, tuplalangalla. Virkkasin ja huovutin tossuja myös Dropsin Eskimo-langasta, niistä ei nyt ole kuvia. 



Dropsin Nepal-lanka on ihanaa! Virkkasin isoäidinkolmiomallilla huivin, tämäkin meni joululahjaksi, kovasti houkutti jättää itselleni :D

Nyt otan "menetetyn syksyn" takaisin ja uppoudun muiden blogeihin koko syksyn edestä ja ihastelen mitä kaikkea muut ovat saaneet syksyn aikana tehtyä. Sain minäkin onneksi kasvatettua yhden pentueen, tehtyä muuton, opinnot etenevät ( enää noin puoli vuotta valmistumiseen) ja suuri pihakin on saatu hoidettua ja kaikki muu elämä, eikä ole parisuhteenkaan hoito ihan unohtunut.