maanantai 29. helmikuuta 2016

Virkatut pitsitossut

Peittoprojektin jälkeen piti tehdä jotain nopeasti valmista joten tein muutamat pitsitossut. Itse suunnittelemani malli. Lankana 7 veljestä ja tossut virkkasin koukulla numero 4.




Ohje kukkaan löytyy täältä.




Mustiin pitsitossuihin en tehnyt reunaan kiinteitä silmukoita enkä taakse kukkaa, minusta ne on nätit noin.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

20 värin torkkupeitto

Lauantaina sain valmiiksi pyynnöstä tehdyn torkkupeiton. Mallina jälleen kerran isoäidinneliö. Lankana Novitan 7 veljestä, Novitan Jussi, Novitan Isoveli ja taisi olla vielä jotain muutakin, villasekoitelankaa, en enää muista :D Virkkasin koukulla numero 4. Värin vaihdoin aina samassa kohdassa.



Peiton saaja laski, että eri värejä olen käyttänyt yhteensä 20 ja kerroksia peitossa on 62. Kokoa peitolle tuli ennen pingotusta 170 cm* 170 cm. En punninnut peittoa mutta itselleni tekemä vastaava peitto painaa 1.5 kg. Oma peittoni löytyy täältä.



Peitto on tehty yhdestä isosta isoäidinneliöstä. Ohje isoäidinneliöön löytyy täältä. Youtubesta löytyy myös selkeät opetusvideot.



Tämä oli kolmas iso torkkupeitto tälle vuodelle, siis tehty kahden kuukauden sisällä ja rinnalla olen tehnyt muita töitä. Luulen, että olisi aika tehdä muita virkkuutöitä mutta ajatukset kyllä liitää jo seuraavassa torkkupeitossa. Saa nähdä miten käy :D


sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Pikku mobile


Löysin lankoja järjestellessä yhden pyöreän kassin kahvan jonka parin söi nuorin koirani jokin aika sitten. En raaskinut poiskaan heittää ja nyt keksin sillekin käyttöä. Olen tykännyt aiemmin tekemästäni mobilesta niin paljon, että päätin kokeilla tästä rakentaa pienen mobilen.



Ensin virkkasin kiinteitä silmukoita kassin kahvan ympärille jonka jälkeen tein vain ketjusilmukoita ja sain aikaan tuon yksinkertaisen kuvion.

Virkkasin eri värisiä ja muotoisia kuvioita jotka tärkkäsin sokerivedellä. Edelleenkään en ole muistanut ostaa liimaa ja en malttanut odottaa, että pääsen kauppaan asti joten tärkkäsin taas sokerilla.

Sokeritärkkäys:
1/2 dl sokeria
1/2 dl vettä

Sekoitin keskenään ainekset jonka jälkeen kastelin kunnolla kaikki palat ja puristin kohtuu kuivaksi mutta en rutikuivaksi jonka jälkeen laitoin metallitarjottimelle kuivumaan noin vuorokaudeksi. Kannattaa kuivattaa niin kauan, että ovat kunnolla kuivia.




Kun palat oli kuivia, alkoi kokoaminen ja valmista tulikin nopeasti.




torstai 18. helmikuuta 2016

Säilytysvinkki

Viime kesänä virkkasin wc-papereille säilystyspussukan. Siellä ne ovat pyllypyyhkeet pebojen takana piilossa ;)

Idean sain Vilkasta virkkausta Facebook-ryhmästä. 

Olen niin ihastunut muutama vuosi sitten löytämääni mallikertaan jota olen käyttänyt moneen tarkoitukseen, se sopii mielestäni hyvin myös tähän työhön. Lankana käytin Novitan Helmi-lankaa jossa on bambua ja puuvillaa. Kissan bepat virkkasin Novitan puuvilla-bambusta. 

Sen enempää ei ole ohjetta antaa kuin: mittaa wc-paperirullaan sopiva määrä aloitukseen ketjusilmukoita ja virkkaa ensimmäisellä kierroksella kolme ketjusilmukkaa ja samaan silmukkaan toinen pylväs, ketjusilmukka ja kaksi pylvästä. Jätä väliin kolme silmukkaa ja virkkaa taas kaksi pylvästä, yksi kerjusilmukka ja kaksi pylvästä samaan silmukkaan, toista tätä mallikertaa koko työn ajan. Kun työ oli halutun korkuinen, päättelin langat ja kiinnitin virkkaamani pebat ommellen. 
Seuraavaksi virkkasin koko työn ylhäältä yhteen jonka jälkeen ompelin keskelle sauman. Lopuksi virkkasin vielä kolmion mallisen palan johon tein ripustuslenkin ja päälle kiinnitin virkkamaani kukan.

Kissat virkkasin, aloittaen ympyrän vaalenapunaisella ja ensimmäisen kierroksen jälkeen vaihdoin mustaan. Ihan pylväillä virkkasin sopivan kokoiset ja pylväillä tein hänntkin jotka kiinnitin ympyröihin. Samoin jalat tein pylväillä ja kiinnitin ympyröihin.

Ymmärtääköhän tästä mitään? :D



tiistai 16. helmikuuta 2016

Pienen pojan peitto


Minua pyydettiin tekemään pian syntyvälle pienelle pojalle peitto. Tein peiton Novitan Miamilangasta. Lankaa meni yhteensä 250 grammaa. 

Kuvaushetkellä peitto oli vielä taustakangasta vailla.











Tein ensin yhden isoäidinneliön ja sitten toisen jotka yhdistin virkkaamalla toisiinsa jonka jälkeen aloin virkkaamaan reunoja. Hieman pitkulainen peitosta tuli mutta ehkä se kuitenkin kelpaa saajalle, toivon niin :) Jos ei kelpaa niin löysin sille jo paikan meiltä kotoa.




Reunaan tein vain kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Tajunnanvirta mandala

Mikä on mandala - Wikipedia vastaa: 
Mandala on ympyrän muotoon tehty kuvio, joka kuvaa kosmosta symbolisesti tai metafyysisesti. Sana mandala (मण्डल) on sanskritin kieltä ja tarkoittaa ympyrää, keskusta tai yhteyttä.
Mandaloita on tehty kaikissa kulttuureissa. Tunnetuimpia ovat buddhalaistenhindujen ja Amerikan intiaanien mandalat. Kristillisenkulttuurin mandaloita ovat romaanisten ja goottilaisten kirkkojen ruusuikkunat. Yleisimmin mandalaa käytetään meditaation tukena, minkä vuoksi se edustaa myös valaistumisen symbolia. Mandalan keskipisteenä on elämänkukan symboli, joka kuvastaa koko maailmankaikkeutta ja sen syntyä. Tiibetiläisessä vajrayana-buddhalaisuudessa mandalaa käytetään meditaation tukena. Tiibetinbuddhalaisuuden hiekkamandalat symboloivat pysymättömyyttä.


Aloin viikko sitten perjantaina virkkaamaan mandalaa ilman ohjetta ihan vaan tajunnan virtana. Muutamia ohjeita silmäsin ja siitä se vaan lähti...laitan linkit alemmaksi mistä löytyy joitakin ohjeita mandalan tekoon.

Värit valikoituivat sillä perusteella mitä käteen nappasin. Lankana käytin Novitan Miamia. Perjantaina valmistui toinen ja lauantaina toinen mandala. Minulla olikin sopivasti jo aikoja sitten Tuulia designistä ostettuja pyöreitä tyynyjä. Yhdistin mandalat keskenään ja sujautin tyynyn väliin. 

Olin unohtanut mandalatyynyn postauksen ihan kokonaan. Eilen meillä kävi ihana pikkuinen tyttö kylässä ja ihastui mandalatyynyyn niin paljon, että vei mukanaan. Kerkesin nappaamaan muutaman valokuvan hätäiseen.




Googlettelin mandalatyynyjä ja löysinkin kivan ohjeen, jonka voisi joskus toteuttaa. Selkeä ohje englanniksi löytyy täältä. Myös täältä löytyy ohjetta mandalaan. Täältä löytyy ohje yksinkertaiseen mandalaan, tehdään samalla systeemillä kuin isoäidinneliö, kolmen pylvään ryhmissä.

Täältä löytyy ihana idea mihin mandalan voisi käyttää.

Vapauttavaa ja mukavaa, tämä virkkuumeditaatio! Mukavia hetkiä mandalan virkkauksen kanssa ketkä siitä innostuvat :)

torstai 11. helmikuuta 2016

Eteiseen uusi verho

Meillä on eteisessä pieni ikkuna johon joka vuosi yritän keksiä kivaa verhoa. Saa olla valoa läpi päästävä kun eteinenkin on pieni ja ikkuna vasta pieni onkin niin valo on erittäin tervetullutta. Päätin kokeilla virkattua verhoa Novitan Miami-langasta ja olenkin tyytyväinen lopputulokseen. Ajatukset jo liitää tulevassa jouluverhossa millaisen voisi eteisen ikkunaan tehdä :D Eletään nyt kuitenkin ainakin kevät tämän verhon kanssa....


Ohjetta minulla ei ole sen enempää antaa kuin että tein ensin kuusi palaa jotka yhdistin jonoksi ja sen jälkeen tein verhon yläosan pylväillä ja ketjusilmukoilla. Seuravaksi virkkasin tukevoittaakseni verhon reunoja molempiin reunoihin kolme riviä pylväitä ja lopuksi virkkasin verhon alaosaan muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita ja aivan lopuksi nirkkoreunan. 


En pingottanut paloja erikseen, vaan silitysraudalla höyrytin koko verhon kun olin sen saanut pääteltyä.


Vaaleansininen ei ole minulle se kaikkein tutuin väri. En karsasta mitään väriä erityisesti mutta tietyt värit vaan miellyttävät silmääni enemmän kuin toiset värit. Olen kuitenkin tyytyväinen, että astuin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja otin verhoon myös vaaleansinistä.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Virkattu viirinauha

Olen pitkään suunnitellut virkkaavani viirinauhan ja vihdoin se pääsi to-do-listalta tupaamme asti. Malleja ja ideoita on netti pullollaan. Tein isoäidin kolmioista oman viirinauhani ja värejä säästämättä. Miami-langasssa on herkut värit. Tämä on siis tehty kokonaan Novitan Miami-langasta.



Tein kuusi kerrosta plus reunuksen. Yhdistin kolmiot toisiinsa ketjusilmukoilla. 








Nyt minullakin on kauan himoitsemani viirinauha :)

tiistai 9. helmikuuta 2016

Virkattu mobile

Ajatukset on jo pitkällä keväässä ja virkkuissani huomaan sen myös väreissä. Käsi hakee lankakopasta iloisia, keväisiä värejä ja mallit ovat myös keväisen kepeitä joita olen viime päivinä tehnyt. Tosin jossain vaiheessa on palattava muutamiin keskeneräisiin töihin, hieman talvisempiinkin.



Löysin kaappieni kätköistä metallirenkaan josta ajatus mobilesta lähti. Visioni oli selvä ja löysin pari samantapaista netistäkin . Tämä sekä tämä  mobile toimi innoittajanani.


Virkkasin metallirenkaan ympärille kiinteitä silmukoita ja kiinteisiin silmukoihin virkkasin yhteen kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä, ketjusilmukka ja kaksi pylvästä, jätin väliin kolme kiinteä silmukkaa ja taas virkkasin samaan kiinteään silmukkaan kaksi pylvästä ja ketjusilmukan ja kaksi pylvästä ja taas jätin väliin kolme kiinteää silmukkaa. Tätä samaa mallikuviota toistin kolmen kerroksen ajan. Olisin tehnyt enemmänkin mutta lanka loppui kesken. Mobileen käytin puuvilla- ja bambulankojen jämiä.


Kun rinkula oli valmis. Virkkarin erilaisia muotoja, kukkia ja ympyröitä. Seuraava vaihe oli tärkkäys. Tärkkäsin sokerivedellä kaiken muun paitsi rinkulan pitsin. Puolet vettä ja puolet sokeria, tähän seokseen kastelin kunnolla uittaen ja laitoin kuivamaan metallitarjottimen päälle josta lähti helposti irti. Olisihan siihen voinut muoviakin alle laittaa. Annoin kovettua kaksi päivää, vähempikin olisi riittänyt.  Kotona ei ollut liimaa niin päädyin tärkkäämään sokerilla, ajatus oli käyttää liimaa. Hyvä tuli sokerillakin tärkättynä.


Kokoamisvaiheessa pujottelin joukkoon summamutikassa puuhelmiä. Valmis mobile löysi paikkansa keittiöstä.